Olinko Läsnä?

RSS
Partager

10 avr. 2007, 12h22m

Sisäfestari Läsnä Rock tapahtui lauantaina. Odotukset olivat viimevuotisen nappitapahtuman jälkeen korkealla, eivätkä ne pettyneetkään, huolimatta siitä että turhan paljon tuli jännättyä meidän omaa esiintymistämme. ;) Noh, sehän meni sitten loppujen lopuksi oikein hyvin. Päätimme esiintyä liki täysakustistisesti pientä basson ja laulun vahvistusta lukuunottamatta ja NUKU:n näyttelytila olikin mainio tila meille. Claudius sai toivottavasti uusiakin ystäviä - festarilla oli sikälikin kiva soittaa että uusia tuttavuuksia tuli odotetusti katsastamaan että mikäs se tämä tämmöinen on, ja hyvin näytti kelpaavan. Yay! Lisäksi julisteessa oli oikein hauskasti kuvattu bändiämme Läsnän "kaunismusiikkisimmaksi ja meluttomimmaksi".

No, tuli niitä muitakin bändjä onneksi nähtyä. Omaa rämpyttelyä ennen saatiin International Auto katseltua ja mainiohan se oli siitä huolimatta että loppua kohden soundi tuntui menevän pelkäksi säröpuuroksi, johon rummuniskut louhivat välillä lovia. Mutta kyllä bändillä on intensiteettiä ja tunnelmia, joiden vaihtuessa ainakin tämä kuulija löytää itsensä yllättävistä hengenmaisemista. Harmillisesti laulusta ei saanut tasan tarkkaan yhtään mitään selvää: kun julistuksessa ei oikeastaan ole melodiaa, ja sanoitukset ovat sellaisia että niitä kuuntelisi mielellään, on tämä sääli. Viulu on kyllä hieno rock-soitin. Parempi keikka kuin viime vuonna, joskin paras on edelleen NUKU:n isossa salissa jokunen vuosi sitten takaperin nähty veto, jossa soundi oli erinomaisen erotteleva näiden kahden mökäblastaamisen sijaan.

Fridge oli tarkoitus kuunnella, mutta oman soiton jälkeen oli tarpeen chillata soittajille tarjotun herkullisen hernesopan parissa, ja bändi tuli kuultua vain seinien läpi. Kyllä se niinkin ihan mukavalta kuulosti. Kuha. sen sijaan tuli nähtyä ihan kunnolla ja olihan se elämys, positiivinenkin. En ehkä ole heti levykauppaan juoksemassa, mutta kyllä intervallibiisi (ilmeisesti uusi tai levyttämätön? valaiskaa jos tiedätte) jäi mieleen yhtenä lauantain riemukkaimmista biiseistä. Ja täytyy tähän väliin todeta ison salin toimivan aivan loistavasti tällaisten vähän visuaalisempienkin bändien kanssa.

VUK sen sijaan kolahti aika lailla kympillä, tai vähintäänkin ysillä. "Tekotaiteellista jodlausta!" toteaa skeptinen kymmenprosenttinen mutta helvetti, jos osaa laulaa tuolla tavalla niin miksei laulaisi tuolla tavalla. Erinomaisia, koukeroisiakin biisejä, bändisovituksissa kolmen taustalaulajan kanssa oli ihailtavasti ilmavuutta ja hiljaisuutta.. hienoa, vaikka varmasti vielä tulee kehittymään. Levyä on tulossa, se pitää hankkia.

Cleaning Women valitettavasti jäi katsomatta loppuun - väsymys voitti ja bussi oli menossa. Pahus näitä nykyisiä tervehenkisiä nukkumaanmenoaikojani.. Sekin kyllä tuli todettua että festarit ovat myös sosiaalinen tapahtuma musikaalisen lisäksi ja pääsiäinen oli sopivasti vetänyt paljon kavereita ja tuttuja kotikonnuille Ouluun käymään. Buenoa.
Envois approuvés
Lassen Purkki

Commentaires

Ajouter un commentaire. Connectez-vous à Last.fm ou inscrivez-vous (c'est gratuit).